Helsinki TukTours

Tiimimme

tiimi

Pieni mutta pippurinen tiimimme toivottaa sinut tervetulleeksi kyytiimme! 

Kun hyppäät kyytiimme, tapaat ensimmäisenä yhden TukTuk- oppaistamme. Meidän kahden TukTukimme ajamisen ja kierroksilla opastamisen hoitavat viralliset Helsinki -oppaamme Marja, Teija ja Juho. Kaikki kolme ovat tulleet porukkaamme eri taustoilla ja olleet mukana alusta asti, eli tunteja TukTukin ohjaamossa on jo kertynyt. Opastaminen TukTukissa on kaikkien mielestä hauskaa, ja varsinkin asiakkaiden sekä ohikulkijoiden iloiset reaktiot kolmipyöräistä kulkupeliämme kohtaan ovat aina yhtä mukavia. Pienen, maksimissaan neljän hengen ryhmän kanssa on myös helppo toimia, koska esimerkiksi asiakkaiden kysymyksiin on aina mahdollista vastata ja useimmiten voimme myös toteuttaa pieniä kierroksia koskevia toiveita, kertovat oppaamme. 

Taustatiimissämme toimivat Miro ja Tino, jotka pitävät huolta esimerkiksi TukTukiemme teknisestä puolesta. Heillä onkin varmasti Suomen paras TukTuk tietämys! Taustalla hoidetaan myös paljon muita hommia, esimerkiksi kotisivujemme ylläpitoa, kirjanpitoa ja yhteyksiä kulkupelien valmistajaan. Jos haluat lisätietoa sähkökäyttöisistä tuktukeista, tsekkaa www.tuktukfinland.fi – myös maahantuonti hoituu Miron ja Tinon kautta. 

Koko tiimiämme yhdistää ilo siitä, että olemme saaneet TukTukit osaksi Helsingin katukuvaa – tervetuloa kokemaan miltä kyydissämme tuntuu!

MUITA POSTAUKSIA

Vastaa