Helsinki TukTours

Mikä ihmeen TukTuk?

kaksi

Tuk-tuk, autoriksa, tok-tok, trishaw… rakkaalla lapsella on monta nimeä! Nämä Kaakkois-Aasiasta 1950- luvulla alkunsa saaneet kolmipyöräiset kulkuneuvot ovat yhä tärkeässä asemassa monen kehittyvän maan logistiikassa niin ihmisten kuin tavaroidenkin kuljetuksessa. Yleisesti tuk-tukit tunnetaan meluisina ja jopa epämukavina kulkuneuvoina, joihin kuitenkin liittyy paljon eksotiikkaa. 

Me halusimme tuoda tuk-tukien eksotiikan myös Suomeen ja Helsinkiin, mutta modernilla ja turvallisella twistillä. Käyttämämme tuk-tukit ovat uusia, Euroopassa valmistettuja ja täysin sähkökäyttöisiä kulkuneuvoja, jotka on rekisteröity matkustajakäyttöön ja sitä myöten täyttävät kaikki tarvittavat turvallisuusnäkökulmat. Ne ovat myös huomattavasti isompia ja viihtyisimpiä kuin Aasian serkkunsa, mutta niillä voi silti kokea aidon tuk-tukin tunnelman ja hauskan ajelun Helsingissä! 

Sähkömoottorilla toimiva tuk-tuk on hiljainen ja ympäristöystävällinen tapa liikkua kaupungissa. Sillä pääsee ketterästi myös pienemmille kaduille ja alueille kuin isommalla ajoneuvolla. Kulkuneuvo on avoin, joten sen kyydissä todellakin tuntee olevansa osa ympäröivää kaupunkia. Huonon ilman kohdalle tullessa käytämme koko tuk-tukin suojaavia läpinäkyviä seiniä, joten kyydistä voi silloinkin nauttia mukavasti. Näillä hauskoilla kulkupeleillä voimme tarjota aivan uudenlaisia opastettuja kierroksia ja muita kuljetuksia niin juhliin kuin yritystenkin tapahtumiin. Kyytiin mahtuu maksimissaan neljä matkustajaa ja tuk-tukit varataan aina kokonaan yhdelle seurueelle, joten voit turvallisella mielellä tulla kyytiimme!

MUITA POSTAUKSIA

Vastaa