Helsinki TukTours

Vastuullista ja hauskaa

Allekirjoitus-STF

Meillä on hienoja uutisia! Opastetuista kierroksista vastaava kumppanimme Yoo-hoo! Tours on kevään aikana saanut Sustainable Travel Finland merkin osoituksena vastuullisesta toiminnastaan. Sustainable Travel Finland merkki kertoo koko ajan tapahtuvasta ja kehittyvästä työstä kaikkien vastuullisuuden osa-alueiden (ympäristövastuu, sosiaalinen vastuu ja taloudellinen vastuu) eteen. Myös Helsinki TukToursin toiminta perustuun näihin samoihin arvoihin ja ne ovatkin olleet yksi tärkeimmistä toimintaamme ohjaavista kulmakivistä alusta asti. Täysin sähkökäyttöiset, uusiutuvalla energialla ladattavat tuktukit ovat luonnollisesti suuri osa ympäristövastuutamme, mutta sen lisäksi teemme muutakin. Muita konkreettisia esimerkkejä  ovat mm. Itämeren suojeluun osallistuminen lahjoittamalla kaikista kierroksistamme osan John Nurmisen säätiön työhön, inklusiivisuuden korostaminen olemalla mukana sateenkaariystävällisessä We Speak Gay yhteisössä sekä tänä vuonna mm. kierroksilla syntyvien roskien parempi lajittelu. 
Kyydissämme voikin nauttia hauskoista ja rennoista kierroksista tietäen, että haluamme tehdä parhaamme myös vastuullisen toiminnan näkökulmasta!

MUITA POSTAUKSIA

Vastaa